Lastenkirjallisuutta sukupuolistereotypioita vastaan

Viime lauantaina 7.10. järjestettiin Annamarika Tammisen Ruttu ja Superi -kirjan julkistamistilaisuus Lastenkirjakioski Toukassa.

Ruttu ja Superi on perinteisiä sukupuolistereotypioita rikkova lastenkirja, jonka päähenkilöt kirjailija itse mieltää muunsukupuolisiksi lapsiksi. Lasten sukupuoli ei kuitenkaan ole kirjassa millään lailla oleellinen tai määrittävä tekijä, vaan päinvastoin ‒ lukijalle jää tilaa tehdä itse omat tulkintansa esimerkiksi päähenkilöiden sukupuolesta.

Julkistamistilaisuudessa käytiin paneelikeskustelu aiheesta ”sukupuoli lastenkulttuurissa”. Panelisteina paikalla olivat kirjailija Annamarika Tammisen lisäksi Translasten ja -nuorten ry:n hallitukseen kuuluva Sari Paavilainen sekä sukupuolen moninaisuudesta kouluttava draamapedagogi Kenenth Sirén. Keskustelua juontamassa oli toimittaja Mariam Colley.

Paneelikeskustelu alkoi kysymyksellä siitä, millä tavalla sukupuolta tällä hetkellä käsitellään lastenkulttuurin sisällä. Kirjailija Annamarika Tamminen nosti heti alkuun esille raa’an jaottelun joko tyttöihin tai poikiin. Ahtaista sukupuolinormeista poikkeaminen nostetaan lastenkulttuuriteoksissa, kuten kirjoissa ja televisio-ohjelmissa, usein esille outona ja epätavallisena. Ruttu ja Superi -kirjassa määrittävänä tekijänä toimii sukupuolen sijasta lapsuus, eikä henkilöhahmoille ole etukäteen määritelty tiettyä sukupuolta. Tamminen koki tärkeäksi kirjoittaa aiheesta muun muassa sen takia, ettei lapsen tarvitsisi hakea omaa samaistumiskokemustaan tai sankariaan sen perusteella, onko hän tyttö vai poika. Lapsen ei myöskään tulisi joutua miettimään sukupuolensa perusteella, mitä hän voi tehdä ja mitä ei. Lisäksi kirjailija kokee, ettei trans- ja muunsukupuolisille lapsille ole juurikaan kirjallisuutta, josta löytää samaistumispinta-alaa.

Sari Paavilainen samaistui vahvasti Annamarika Tammisen mielipiteeseen tyttö-poika-jaottelun kapeudesta. Sukupuoli ja sille määritellyt tyypilliset ominaisuudet määrittävät usein lastenkirjan koko tarinan. Tytöt tekevät tyttöjen ja pojat poikien juttuja, ja näiden sekoittaminen nähdään epätavallisena tai jopa ongelmallisena.  Myös Kenneth Sirén komppasi jaottelun ongelmallisuutta. Sirén totesi, että lastenkirjallisuuden piirissä on paljon sinänsä hyväntahtoisia teoksia, joissa erilaisuutta kuitenkin korostetaan enemmän tai vähemmän epäsuorasti negatiivisena. Itsensä muunsukupuoliseksi määrittävä Sirén muisteli myös omaa lapsuuttaan ja sitä, kuinka kirjallisuus tuntui aina olevan suunnattu juuri sille toiselle, joka oppii hyväksymään hänen erilaisuutensa, eikä hänelle itselleen. Hän painottaa, ettei erilaisuutta pitäisi hyväksyä sen perusteella, miten ystävällistä tai ”kaveerattavaa” se on. Erilaisuuden hyväksymisen tulisi olla automaattista, eikä riippuvaista siitä, ollaanko kavereita ja vedotaanko asiassa tunteisiin.

Myös Annamarika Tamminen nosti esille erilaisuuden käsittelyn problematiikkaa. Lapsi, joka ei oikein ole tyttö, eikä poika, määritellään oudoksi ja kipuilevaksi, ja kirjallisuus aiheen ympärillä muuttuu lähes poikkeuksetta sankaritarinaksi kipuilusta nousemisesta tai vaihtoehtoisesti erilaisuuden hyväksymisestä. Muunsukupuolisuutta tai transsukupuolisuutta ei tulisi missään tapauksessa määrittää automaattisesti lasta traumatisoivaksi ja kipuilua aiheuttavaksi, vaan se tulisi nähdä normaalina asiana.

Yhtenä paneelikysymyksenä oli se, minkälaiset asiat vaikuttavat ihmisten yleisiin asenteisiin sukupuolesta ja ylläpitävät niitä. Annamarika Tamminen lähti liikkeelle perusasioista; miten lastenvaatteet on laitettu esille vaatekaupassa tai lelut lelukaupassa, tai miten tietyt lastenohjelmat juonnetaan Pikku Kakkosessa. Kenneth Sirén nosti itse opettajansijaisuuksia tehneenä esille, kuinka suuri merkitys positiivisen ja tasa-arvoisen ilmapiirin luomisella on, etenkin koulumaailmassa. Sirénin mielestä on ollut mahtavaa huomata, että joissain luokissa saattaa olla lapsia, joiden nimi ja äkkiseltään ulkopuolelta määritelty sukupuoli eivät kohtaa, mutta asiasta ei tehdä numeroa, vaan se nähdään normaalina. Edistystäkin on siis kenties havaittavissa, vaikka koulumaailman puutteet sukupuoliasioihin suhtautumisessa ja opettajien tietämättömyys nousivatkin keskustelun aiheiksi vielä myöhemmin.

 Sari Paavilainen, Kenneth Sirén, Annamarika Tamminen ja Mariam Colley.

Sari Paavilainen, Kenneth Sirén, Annamarika Tamminen ja Mariam Colley.

Sari Paavilainen nosti keskustelussa esille sukupuolikategorisoinnin kapeat rajat. Usein nähdään, että on olemassa tietyt kapeat tavat toteuttaa tyttönä tai poikana olemista.  Sitä, että tyttöjen ja poikien oletetaan käyttävän esimerkiksi tietyn värisiä ja mallisia vaatteita, ei välttämättä osata nähdä ongelmallisena. Muut lapset huomioivat erilaisuuden, mutta opettaja tai muu aikuinen ei välttämättä osaa reagoida tai puuttua erilaisuuden ihmettelyyn. Paavilainen pitää tärkeänä, että aikuinen osaisi tällaisessa tilanteessa korostaa esimerkiksi sitä, että kaikki saavat pukeutua niin kuin haluavat. Joissain toisissa asioissa ollaan selkeästi totuttu siihen, että aikuinen puuttuu, mutta kun kyseessä on sukupuoli, tarvetta puuttumiselle ei välttämättä edes ymmärretä. Annamarika Tamminen totesikin yksiselitteisesti, että opettajia tulisi kouluttaa enemmän sukupuoliaiheesta ja siitä, ettei sukupuoli välttämättä ole sitä, kuinka he itse ovat kasvaneet ja oppineet sen ymmärtämään. Paneelikeskustelussa käytiin läpi myös median vaikutusta ja vastuuta. Sari Paavilainen kertoi huomanneensa viime aikoina, nimenomaan Translasten ja nuorten perheet yhdistyksen kautta, median taholta ilahduttavan paljon rohkaisevaa suhtautumista erilaisiin sukupuolikokemuksiin.

Sukupuolen moninaisuudesta kouluttava Kenneth Sirén kertoi työssään ja yleensäkin elämässään kohtaamistaan haasteista, mitä tulee esimerkiksi muunsukupuolisuuteen. Hän näkee problemaattisena muun muassa sen, että asiasta tietämättömät ihmiset haluavat usein yksiselitteisen vastauksen. Monet näkevät, että on olemassa miehet, naiset ja sitten se kolmas kategoria, joka pitäisi osata yksiselitteisesti määritellä kaikille ymmärrettäväksi. Hän korostaa sukupuoli-käsitteen moninaisuutta ja sitä, kuinka se voidaan ymmärtää niin monella eri tavalla. Toisena merkittävänä haasteena hän näkee sen, että ihmiset haluavat usein ymmärtää asiat oman itsensä kautta. Aikuiset eivät välttämättä kuuntele lapsen tai nuoren omaa sukupuolikokemusta, vaan alkavat reflektoida asiaa omaan itseensä ja miettiä omaa sukupuoltaan ja kuinka se asettuu ulkoa määritettyihin normeihin. Kun esimerkiksi pojaksi syntynyt lapsi kokee olevansa tyttö, ei ole aikuisen tehtävä miettiä ja tuoda esille omia ominaisuuksiaan ja tekemisiään, vaan tärkeintä olisi kuunnella, mitä asia lapselle itselleen merkitsee. Toisaalta Sirén korostaa, etteivät muunsukupuoliset lapset välttämättä kohtaa minkäänlaisia haasteita. Se, että kuuluu sukupuolivähemmistöön, ei automaattisesti tee asioista vaikeita. Toki samaistumispinnan puute lastenkulttuurissa saattaa vaikeuttaa lapsen elämää.

Translasten ja -nuorten perheet ry:n hallitukseen kuuluva Sari Paavilainen kertoi paneelissa myös tuoreesta yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Yhdistyksen tarkoituksena on tarkoitus tarjota translasten ja -nuorten perheille tukea ja ymmärrystä. Monet perheet joutuvat ulkopuolisten ennakkoluulojen vuoksi normaaleissa arkitilanteissa kohtaamaan haasteita esimerkiksi lapsen nimeen liittyen, tai vaikka uimahallin pukuhuoneessa. Paavilainen on sitä mieltä, että ihmisten tulisi ymmärtää, että trans- ja muunsukupuolisuus ovat normaaleja ja olemassa olevia ilmiöitä myös lapsille.

Annamarika Tamminen on ehdottomasti sitä mieltä, että Ruttu ja Superi -kirja on tarkoitettu kaikille, mutta hän toivoo, että trans- ja muunsukupuoliset lapset löytäisivät kirjan ja saisivat siitä samaistumispinta-alaa. Kirja herättää monissa lapsissa kysymyksen siitä, ovatko Ruttu ja Superi poikia vai tyttöjä. Hän pitää sukupuolikysymysten heräämistä hyvänä keskustelunaloituksena sukupuolen moninaisuudelle. 

Kenneth Sirén ja Sari Paavilainen pitävät Ruttu ja Superi -teosta onnistuneena, niin sukupuoli-aiheen esille tuomisessa kuin muutenkin. Sirén kommentoi, että päähenkilöt vaikuttavat aidoilta lapsilta. Hänen mielestään kirja on ansiokas ylipäätään lapsille tarkoitettuna kirjana. Jos lapsi mieltää Rutun ja Superin pojiksi, on ihanaa, että he leikkivät meikki- ja pukeutumisleikkejä ja kertovat toisilleen, kuinka paljon välittävät toisistaan. Samoin, jos lapsi mieltää Rutun ja Superin tytöiksi, on ihanaa, että he laskevat skeittilaudalla mäkeä takaperin.

Sillä, mitä sukupuolta lapset ovat, ei ole tarinan kannalta merkitystä.

Kiitos mahtaville panelisteille ja kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Ruttu ja Superi -kirja on tilattavissa Mini Kustannuksen verkkokaupasta osoitteesta:

https://holvi.com/shop/minikustannus/product/3fec2c99a8a331651250d30d05d84ea7/